rätinää tai sihinää. Tämä saattaa merkitä sitä, että jokin laitteen sisäinen elektroninen osa on vioittunut, mutta hallitusti ja aiheuttamatta mitään vaaraa. Toisaalta tämä saattaa merkitä myös sitä, että kyseessä on vaaratilanne. Älä kuitenkaan ota mitään riskejä tai yritä selvittää tapahtuman syytä itse. Tarkista tietokone ja sen osat säännöllisin väliajoin vaurioiden tai kulumisen tai muiden vaaratekijöiden varalta.
Huomautus: Asiakas voi itse päivittää tai vaihtaa joitakin osia. Näitä osia nimitetään asiakkaan vaihdettavissa oleviksi osiksi (CRU, Customer Replaceable Unit). Lenovo ilmoittaa nimenomaisesti, mitkä osat ovat asiakkaan vaihdettavissa, ja toimittaa ohjeet siitä, milloin asiakkaat saavat vaihtaa nämä osat. Sinun on noudatettava kaikkia ohjeita osaa vaihtaessasi.
myös vähitellen syövyttää verkkojohdon ja verkkolaitteen liittimiä, mikä voi ajan mittaan aiheuttaa ylikuumenemista. Kytke aina verkkojohdot ja liitäntäkaapelit oikeassa järjestyksessä ja varmista, että kaikki verkkojohdot ovat tiukasti paikoillaan. Älä käytä verkkolaitetta, jossa on merkkejä syöpymisestä tai kulumisesta pistokkeen liittimissä tai merkkejä ylikuumenemisesta (kuten sulaneita kohtia muoviosassa) pistokkeessa tai verkkolaitteen muissa osissa.
Kytke laitteiden pistokkeet pistorasiaan ja irrota ne pistorasiasta varovasti. Akut ja paristot Kaikissa Lenovon valmistamissa tietokoneissa on litteä nappiparisto, josta järjestelmän kello saa virtansa. Paristoa ei voi ladata. Lisäksi monissa kannettavissa tietokoneissa, esimerkiksi ThinkPad-tietokoneissa, on ladattava akku, josta tietokone saa virtaa ollessaan irti sähköverkosta. Lenovon tuotteen mukana toimittamat akut ja paristot on testattu yhteensopivuuden varmistamiseksi, ja ne saa vaihtaa vain hyväksyttyihin osiin.
pistorasiasta, ennen kuin aloitat tarkistuksen. Poista sitten kaikki keskusyksikön etulevyn rakoihin ja aukkoihin kertynyt pöly. Jos havaitset tietokoneen ulkopinnoille kertyneen pölyä, sinun kannattaa tarkistaa myös tietokoneen sisäosat, muun muassa jäähdytyslevyn rivat, virtalähteen tuuletusaukot ja tuulettimet, ja poistaa niihin kertynyt pöly. Katkaise aina tietokoneesta virta ja irrota tietokoneen virtajohto pistorasiasta, ennen kuin avaat tietokoneen kannen.
Lisäturvaohjeet VAARA Sähkö-, puhelin- ja tietoliikennekaapeleissa voi esiintyä vaarallisia jännitteitä. Kytke ja irrota kaapelit ohjeiden mukaan, kun asennat, siirrät tai avaat koneen tai avaat siihen liitettyjen laitteiden kansia. Kolmijohtiminen verkkojohto tulee liittää maadoitettuun pistorasiaan. Turvaohjeet...
Page 14
VAARA Seuraavien turvaohjeiden noudattaminen tietokonetta käytettäessä vähentää tulipalon tai sähköiskun vaaraa: v Älä käytä tietokonetta kosteissa olosuhteissa. v Ukonilman aikana: – Älä käytä tietokonetta, jos se on kytkettynä puhelinpistorasiaan. – Älä liitä puhelinkaapelia puhelinpistorasiaan tai irrota sitä siitä. VAARA Akku tulee säilyttää huoneenlämmössä ja akun varauksen tulee olla noin 30 - 50 prosenttia akun kapasiteetista.
Page 15
VAARA Varmistusparisto voi räjähtää, jos se asennetaan väärin. Varmistusparisto sisältää litiumia ja voi räjähtää, jos paristoa ei käytetä, käsitellä tai hävitetä oikein. Varmistuspariston saa vaihtaa vain samantyyppiseen paristoon. Voit vähentää onnettomuusriskiä seuraavasti: (1) Estä paristoa joutumasta kosketukseen veden kanssa. (2) Älä kuumenna paristoa yli 100 °C:n lämpötilaan. (3) Älä...
VAARA Seuraavien turvaohjeiden noudattaminen puhelinlaitteita käytettäessä vähentää tulipalon, sähköiskun tai ruumiinvamman vaaraa: v Älä asenna puhelinlaitteita tai puhelinkaapeleita ukonilman aikana. v Älä asenna puhelinpistorasioita kosteisiin tiloihin, jos asennettavaa pistorasiaa ei ole erityisesti suunniteltu käytettäväksi kosteissa tiloissa. v Älä koske eristämättömiin puhelinkaapeleihin tai -liittimiin, ellei puhelinkaapeleita ole irrotettu verkkoliittymästä.
Page 17
VAARA Älä avaa optista asemaa. Aseman sisällä ei ole osia, joita käyttäjä voi säätää tai huoltaa. Muiden kuin tässä julkaisussa mainittujen säätöjen tai toimien teko voi saattaa tekijän alttiiksi vaaralliselle säteilylle. Luokan 1 laserlaitteita ei pidetä vaarallisina. Laserjärjestelmän ja optisen aseman suunnittelu varmistaa sen, että...
Page 18
ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...
Page 22
Jotkin ohjeiston aiheista sisältävät lyhyitä animaatioita, jotka opastavat käyttäjää tiettyjen toimien toteutuksessa, esimerkiksi akun vaihdossa, PC-kortin asennuksessa ja muistin lisäyksessä. Voit toistaa animaation, keskeyttää sen tai aloittaa sen alusta kuvassa näkyvien ohjauspainikkeiden avulla. ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...
Ominaisuudet Ominaisuudet Suoritin v Intel Pentium 4 -suoritin v Intel Celeron -suoritin Muisti v Esiasennettu: 128 MB, 256 MB tai 512 MB (mallin mukaan) v Enimmäismäärä: 2048 MB Tallennuslaite v 2,5-tuumainen kiintolevy: 20 GB, 40 GB, 60 GB tai 80 GB (mallin mukaan) Näyttö...
Page 26
Ominaisuudet Levykeasema Levykeasema toimii parhaalla mahdollisella tavalla, kun käytät laadukkaita levykkeitä (esimerkiksi IBM:n levykkeitä), jotka ovat seuraavien määritysten mukaisia: v 1 megatavun 3,5-tuumainen alustamaton levyke (2DD): – ANSI (American National Standards Institute) X3.137 – ISO (International Standards Organization) 8860 – ECMA (European Computer Manufacturers Association) 100 v 2 megatavun 3,5-tuumainen alustamaton levyke (2 HD): –...
Tekniset tiedot Tekniset tiedot Koko v Leveys: 329 mm v Syvyys: 282,5 mm v Korkeus: 37,1 mm–50,9 mm Käyttöympäristö v Enimmäiskorkeus merenpinnasta 3 048 m paineistamattomassa tilassa v Lämpötila – Enintään 2 438 metrin korkeudella merenpinnasta - Käytössä (ei levykettä levykeasemassa): 5–35 °C - Käytössä...
ThinkPad-tietokoneen hoito ThinkPad-tietokoneen hoito Vaikka tietokoneesi toimii luotettavasti tavallisessa työympäristössä, tietokoneen käsittelyssä on kuitenkin syytä olla varovainen. Tässä kohdassa annettuja ohjeita noudattamalla voit käyttää tietokonettasi mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti. Tärkeitä vihjeitä: Oikeanlainen työympäristö ja työskentelytavat v Älä pidä tietokonetta sylissäsi pitkään tietokoneen käytön tai akun latauksen aikana.
Page 29
-ohjeistossa (jonka saat näkyviin painamalla Access IBM -painiketta). Salasanojen asetus v Älä unohda salasanoja. Jos unohdat pääkäyttäjän salasanan tai kiintolevysalasanan, Lenovo ei voi poistaa salasanaa, ja emolevy tai kiintolevyasema on ehkä vaihdettava. Muita tärkeitä vihjeitä v On mahdollista, että tietokoneen modeemia voi käyttää vain analogisessa tai yleisessä...
Page 30
ThinkPad-tietokoneen hoito v Älä käännä tietokonetta ylösalaisin, kun verkkolaite on kytkettynä tietokoneeseen, jottei verkkolaitteen pistoke vaurioituisi. v Katkaise tietokoneesta virta, kun asennat laitepaikkaan uutta laitetta, ellei laite tue vaihtoa tietokoneen ollessa valmiustilassa tai käytössä. v Aseta muoviset suojukset takaisin paikoilleen aina aseman vaihdon yhteydessä.
Page 31
ThinkPad-tietokoneen hoito 2. Pyyhi näppäimistön pinta kankaalla. Pyyhi näppäimet yksi kerrallaan. Jos pyyhit useita näppäimiä kerralla, kangas saattaa tarttua viereiseen näppäimeen ja vahingoittaa sitä. Varmista, ettei näppäinten väliin tipu nestettä. 3. Anna näppäimistön kuivua. 4. Voit poistaa muruset ja pölyn näppäimien alta esimerkiksi kameran linssin puhdistuspuhaltimella tai puhaltamalla viileää...
Page 32
ThinkPad-tietokoneen hoito ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...
Häiriöiden poisto Häiriöiden syiden selvitys Jos tietokoneessa ilmenee häiriö, voit testata koneen toimintaa PC-Doctor for Windows -ohjelman avulla. Käynnistä PC-Doctor for Windows seuraavasti: 1. Napsauta Käynnistä-painiketta. 2. Valitse vaihtoehdot Kaikki ohjelmat (tai Ohjelmat, jos kyseessä on muu Windows-käyttöjärjestelmä kuin Windows XP) ja PC-Doctor for Windows. 3.
Page 35
Häiriöiden poisto Sanoma Selitys ja toimet 0177: Bad SVP data, stop EEPROM-muistissa olevan pääkäyttäjän salasanan tarkistussumma on POST task (Virhe virheellinen. Huollata tietokone. SVP-tiedoissa, POST-tehtävän lopetus). 0182: Bad CRC2. Enter EEPROM-tarkistussumma CRC2 on virheellinen. Aloita BIOS-asetusohjelma BIOS Setup and load ja lataa oletusasetukset.
Page 36
Häiriöiden poisto Sanoma Selitys ja toimet 0199: System Security - Tämä sanoma tulee näkyviin, jos pääkäyttäjän salasana kirjoitetaan väärin IBM Security password yli 3 kertaa. Vahvista pääkäyttäjän salasana ja yritä uudelleen. Voit selvittää retry count exceeded. häiriötilanteen siirtymällä BIOS-asetusohjelmaan. (Järjestelmän suojaus - salasanan uudelleenkirjoituksen enimmäismäärä...
Page 37
Häiriöiden poisto Sanoma Selitys ja toimet 0232: Extended RAM Jatkomuisti toimii virheellisesti. Testaa tietokoneen muisti error (jatkomuistin PC-Doctor-ohjelmalla. Jos olet lisännyt muistimoduulin juuri ennen virran häiriö) kytkentää, asenna moduuli uudelleen. Testaa sitten muistin toiminta PC-Doctor-ohjelmalla. 0250: System battery Varapariston varaus on lopussa. Varaparistoa käytetään järjestelmän error (tietokoneen kokoonpanotietojen, kuten päivämäärän ja kellonajan, säilytykseen, kun pariston häiriö)
Page 38
Häiriöiden poisto Sanoma Selitys ja toimet 02F6: Software NMI Huollata tietokone. failed (ohjelmallisen NMI-keskeytyksen häiriö) 02F7: Fail-safe timer NMI Huollata tietokone. failed (turva-ajastimen NMI-keskeytyksen luonti on epäonnistunut) 1802: Unauthorized Tietokone ei tue mini-PCI-verkkokorttia. Poista kortti. network card is plugged in - Power off and remove the miniPCI network card (laitteeseen on liitetty sopimaton...
Page 39
Häiriöiden poisto Sanoma Selitys ja toimet 1810: Hard disk partition Kiintolevyn osion rakenteen tunnistuksessa tapahtunut virhe on layout error (kiintolevyn keskeyttänyt tietokoneen käynnistyksen. Joko Predesktop Area -apuohjelma osion rakennevirhe). on poistettu tai kiintolevy sisältää vioittuneita tietoja. Voit yrittää käynnistää tietokoneen uudelleen tekemällä jonkin seuraavista toimista: v Jos Predesktop Area -apuohjelma on poistettu, toimi näin: 1.
Häiriöiden poisto Sanoma Selitys ja toimet Operating system not Varmista seuraavat seikat: found (käyttöjärjestelmää v Kiintolevyasema on asennettu oikein. ei löydy) v Käynnistyslevyke on levykeasemassa. (Käynnistyslevyke sisältää käynnistystiedostot, joita käytetään tietokoneen käynnistyksen yhteydessä.) Jos sama virhesanoma tulee uudelleen näkyviin, aloita BIOS-asetusohjelma ja tarkista, että...
Page 41
Häiriöiden poisto Jos käynnistyssalasanan kehote ei tule näkyviin, nestekidenäytön kirkkaus on voitu säätää liian himmeäksi. Säädä kirkkaus sopivaksi painamalla Fn- ja Home-näppäintä yhtä aikaa. Jos kuvaruutu pysyy yhä tyhjänä, tarkista seuraavat seikat: v Akku on asennettu oikein. v Tietokoneeseen on liitetty verkkolaite, ja verkkojohto on liitetty toimivaan pistorasiaan.
Jos unohdat kiintolevysalasanan, Lenovon valtuuttama huoltoedustaja ei voi poistaa salasanaa eikä kiintolevyssä olevia tietoja voi käyttää. Tietokone täytyy toimittaa Lenovon valtuuttamalle huoltoedustajalle tai Lenovo-jälleenmyyjälle, ja kiintolevy täytyy vaihtaa. Sinulla tulee olla mukana ostotodistus, ja osista ja palvelusta peritään lisämaksu. Jos unohdat pääkäyttäjän salasanan, Lenovon valtuuttama huoltoedustaja ei voi poistaa salasanaa.
Häiriöiden poisto Jos tietokoneeseen on liitetty erillinen numeronäppäimistö tai hiiri, toimi seuraavasti: 1. Katkaise tietokoneesta virta. 2. Irrota erillinen numeronäppäimistö tai hiiri. 3. Kytke tietokoneeseen virta ja yritä näppäimistön käyttöä uudelleen. Jos vika ei ole näppäimistössä, kytke erillinen numeronäppäimistö, erillinen näppäimistö tai hiiri huolellisesti siten, että liittimet tulevat kunnolla paikalleen.
Häiriöiden poisto TrackPoint-paikannuslaitteen asetukseksi on määritetty Automaattinen. Irrota hiiri tai muu paikannuslaite ja yritä käyttää TrackPoint-paikannuslaitetta. Jos TrackPoint-paikannuslaite toimii, virhe saattaa aiheutua hiirestä tai muusta paikannuslaitteesta. Varmista, että hiiren tai muun paikannuslaitteen kaapeli on kiinnitetty oikein. Jos käyttämäsi hiiri ei ole PS/2-yhteensopiva, poista TrackPoint-paikannuslaite käytöstä...
Page 45
Häiriöiden poisto v Käyttölämpötila on hyväksytyissä rajoissa. Lisätietoja on kohdassa ”Tekniset tiedot” sivulla 5. Jos edellä mainitut seikat ovat kunnossa, huollata tietokone. Tilanne: Kuvaruutuun tulee virheilmoitus critical low-battery error, ja tietokoneesta katkeaa heti virta. Selitys ja toimet: Akun varaus on vähissä. Liitä tietokoneeseen verkkolaite tai vaihda tietokoneeseen täyteen ladattu akku.
Häiriöiden poisto Tilanne: Tietokone ei siirry valmius- tai lepotilaan. Selitys ja toimet: Tarkista, onko valmius- tai lepotila poistettu käytöstä jollakin asetuksella. Tilanne: Tietokone ei siirry lepotilaan painettaessa Fn + F12 -näppäinyhdistelmää. Selitys ja toimet: Tietokone ei voi siirtyä lepotilaan. Voit ottaa lepotilan käyttöön seuraavasti: 1.
Page 47
Häiriöiden poisto Selitys ja toimet: Varmista seuraavat seikat: v ThinkPadin näyttöajuri on asennettu oikein. v Näytön erotuskyky ja värien määrä on asetettu oikein. v Näyttölaitteen tyyppi on oikea. Voit tarkistaa nämä asetukset seuraavasti: Windows XP: 1. Napsauta Käynnistä-painiketta. 2. Napsauta Ohjauspaneeli-vaihtoehtoa. 3.
Häiriöiden poisto Selitys ja toimet: Tämä on TFT-tekniikan ominaisuus. Tietokoneen näyttö koostuu ohutkalvotransistoreista (TFT). Tällaisessa nestekidenäytössä on aina muutamia virheellisiä transistoreita, eivätkä muutamat puuttuvat tai virheelliset pisteet merkitse näytön virhettä. Tilanne: Kuvaruutuun tulee sanoma ”Unable to create overlay window” yritettäessä aloittaa DVD-toisto. Video- tai DVD-toiston tai pelisovellusten toiston laatu on huono tai toisto ei onnistu.
Häiriöiden poisto Selitys ja toimet: Akun ylijännitesuojaus on voinut aktivoitua. Katkaise tietokoneesta virta yhden minuutin ajaksi, jotta ylijännitesuojaus poistuu käytöstä. Kytke virta sitten uudelleen. Tilanne: Akun lataus ei onnistu. Selitys ja toimet: Akkua ei voi ladata, jos sen lämpötila on liian korkea. Jos akku tuntuu kuumalta, poista se tietokoneesta ja anna sen jäähtyä...
Page 50
Häiriöiden poisto Huomautus: Joissain malleissa ikkuna saattaa olla erilainen. 3. Rescue and Recovery -työtilan tultua näkyviin voit toteuttaa siinä seuraavat toimet: v Pelastaminen ja palautus -vaihtoehdon avulla voit palauttaa tiedostot, kansiot tai muut varmistuskopioiden sisältämät tiedot. v Kokoonpanon määritys -vaihtoehdon avulla voit määrittää järjestelmäasetukset ja salasanat.
Häiriöiden poisto v Takuun tila -vaihtoehdon avulla saat näkyviin takuun päättymisajankohdan, tietokoneen huoltopalveluehdot tai varaosien luettelon. v Ohje-vaihtoehdon avulla saat näkyviin tietoja Rescue and Recovery -työtilassa käytettävissä olevista toiminnoista. v Uudelleenaloitus-vaihtoehdolla voit lopettaa Rescue and Recovery -työtilan käytön ja palata keskeytyneeseen normaaliin aloitusjärjestykseen.
Page 52
Häiriöiden poisto 328580 ja 323754 More Information -osassa. Voit tarkastella Microsoft Knowledge Base -sivuston artikkeleita osoitteessa http://support.microsoft.com/ kirjoittamalla haluamasi artikkelin numeron hakukenttään ja painamalla Search-painiketta. Tilanne: Tietokone ei pysty toistamaan CD-levyä tai toistetun äänen laatu ei ole hyvä. Selitys ja toimet: Varmista, että levy on paikallisten standardien mukainen. Yleensä...
Häiriöiden poisto 1. Liitä verkkolaite tietokoneeseen. 2. Sulje ohjelmat, jotka eivät ole käytössä. 3. Alenna järjestelmän lämpötilaa lisäämällä tuulettimen nopeutta Ohjatun akkukäytön optimoinnin ja tuulettimen hallinnan avulla. BIOS-asetusohjelman aloitus Tietokoneessa on BIOS-asetusohjelma (IBM BIOS Setup Utility), jonka avulla voit muuttaa eräitä asetuksia v Config: tietokoneen kokoonpanon asetus v Date/Time: päivämäärän ja kellonajan asetus v Security: suojausominaisuuksien asetus...
BIOS-asetusohjelman aloitus 8. Paina F3- tai Esc-näppäintä, kun haluat lopettaa alivalikon käytön. Sisäkkäisistä alivalikoista pääset Esc-näppäintä painelemalla takaisin BIOS-asetusohjelman päävalikkoon. Huomautus: Jos haluat palauttaa toimitushetkellä käytössä olleet asetukset, paina F9-näppäintä, jotta järjestelmä ottaa käyttöön oletusasetukset. Voit myös palauttaa oletusasetukset tai poistaa muutokset valitsemalla sopivan vaihtoehdon Restart-alivalikosta.
Esiasennetun ohjelmiston elvytys 1. Tallenna kaikki tiedostot ja lopeta käyttöjärjestelmä, jos mahdollista. 2. Katkaise tietokoneesta virta. 3. Kytke tietokoneeseen virta. Tarkkaile kuvaruutua. Aloita Rescue and Recovery -työtila painamalla sinistä Access IBM -painiketta, kun kuvaruutuun tulee kehote ″To interrupt normal startup, press the blue Access IBM button″.
Page 56
Kiintolevyaseman vaihto 4. Irrota kiintolevyaseman kiinnitysruuvi. 5. Avaa tietokoneen näyttö, käännä tietokone kyljelleen ja poista kiintolevyasema tietokoneesta vetämällä suojakannesta. 6. Älä irrota suojakannen sivulla olevia ruuveja, vaan irrota suojakansi kiintolevyasemasta vetämällä sitä ensin nuolen 1 ja sitten nuolen 2 suuntaan. ThinkPad G40 Series Käyttö...
Kiintolevyaseman vaihto 7. Kiinnitä suojakansi uuteen kiintolevyasemaan. 8. Aseta kiintolevyasema suojakansineen asemapaikkaan. 9. Käännä tietokone ympäri niin, että sen pohja on ylöspäin. Kiinnitä ruuvi takaisin paikalleen. 10. Aseta akku takaisin paikalleen. 11. Käännä tietokone oikein päin. Liitä verkkolaite ja kaapelit takaisin paikoilleen.
Page 58
Akun vaihto Huomautus: Akun salvan ensimmäinen asento vapauttaa akun lukituksen. 4. Aseta täyteen ladattu vara-akku siten, että sen reuna on samansuuntainen tietokoneen akkupaikan reunan kanssa 1 ja paina akku varovasti paikalleen 2 . 5. Liu’uta akun salpa lukitusasentoon. ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...
Page 59
Akun vaihto 6. Käännä tietokone oikein päin. Liitä verkkolaite ja kaapelit takaisin paikoilleen. Luku 2. Häiriöiden poisto...
Seuraavat palvelut ovat käytettävissä takuuaikana: v Vianmääritys - Asiantuntijat auttavat käyttäjää mahdollisten laitteistohäiriöiden selvittämisessä ja poistamisessa. v Lenovo-laitteiden huolto - level of service. - Jos häiriön todetaan takuuaikana johtuvan Lenovon valmistamasta laitteesta, käyttäjä saa huoltopalveluja asiantuntevalta huoltohenkilöstöltä. v Tekniset muutokset - Toisinaan käyttäjän hankkimaan laitteeseen on tehtävä...
Takuuehdot ovat Lenovo-tietokoneen mukana toimitetuissa takuutiedoissa. Muista säilyttää ostotodistus takuupalvelujen saantia varten. Jos mahdollista, soita paikasta, jossa voit käyttää tietokonetta puhelun aikana, siltä varalta, että tarvitset teknisen tuen edustajan neuvoja häiriön poistamisessa.
Page 64
Voit selvittää, kuuluuko koneesi kansainvälisten takuupalvelujen piiriin, ja voit tarkastella luetteloa maista, joissa palvelut ovat saatavina, siirtymällä WWW-osoitteeseen www.lenovo.com/think/support ja napsauttamalla Warranty-linkkiä. Palvelujen piiriin kuuluvien ThinkPad-koneiden konetyyppitunnuksessa on neljä numeroa. ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...
Valtuutettu käyttö Yhdysvalloissa ja Kanadassa Jäljempänä oleva laajennettua kanavatilaa koskeva lausuma koskee vain niitä järjestelmiä, jotka tukevat tätä toimintoa. Voit tarkistaa, tukeeko järjestelmä tätä toimintoa, tarkastelemalla asennetun langattoman verkon kortin ominaisuuksia. Nämä ominaisuustiedot ovat laajennetun kanavatilan käyttöönottoa koskevissa ohjeissa. Järjestelmät, joissa on laajennettua kanavatilaa tukeva 802.11b -yhteystoiminto. Tätä...
Page 67
2. Napsauta Käynnistä-painiketta ja napsauta sitten hiiren kakkospainikkeella Oma tietokone -vaihtoehtoa (Windows 2000 -käyttöjärjestelmässä napsauta hiiren kakkospainikkeella työpöydällä olevaa Oma tietokone -kuvaketta) ja valitse vaihtoehto Ominaisuudet. 3. Valitse Laitteisto-välilehti ja napsauta Laitehallinta-painiketta. 4. Kaksoisnapsauta Verkkosovittimet-vaihtoehtoa. 5. Napsauta Wireless LAN Mini PCI Adapter -vaihtoehtoa hiiren kakkospainikkeella ja valitse vaihtoehto Ominaisuudet.
Page 68
ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...
Nämä rajoitetun takuun ehdot sisältävät seuraavat kolme osaa: Osa 1 - Yleiset ehdot, Osa 2 - Maakohtaiset ehdot ja Osa 3 - Takuuta koskevat tiedot. Osan 2 ehdot muuttavat tai korvaavat Osan 1 sisältämiä ehtoja. Lenovo Group Limitedin näiden takuuehtojen mukaisesti myöntämät rajoitetut takuut koskevat vain omaan käyttöön (ei jälleenmyyntiin) hankittuja Koneita.
Page 70
Takuu mitätöityy, jos Koneen tai sen osien tunnistemerkintöjä on poistettu tai muutettu. Lenovo ei takaa sitä, että Kone toimii keskeytyksettä tai virheettömästi. Koneelle takuun mukaisesti annettu tekninen tai muu tuki, kuten asiakkaan Koneen kokoonpanoa tai asennusta koskeviin kysymyksiin annettu apu, toimitetaan ILMAN MITÄÄN TAKUITA.
Page 71
Jos vian korjaaminen edellyttää asiakkaan vaihdettavissa olevan osan (″CRU″) vaihtoa (tällaisia osia ovat esimerkiksi näppäimistö, hiiri, kaiutin, muistimoduuli ja kiintolevyasema), käytettävä Palveluntoimittaja toimittaa kyseisen osan asiakkaalle, joka toteuttaa vaihdon. Jos Kone ei takuuaikana toimi määritysten mukaisesti eikä häiriötä pystytä poistamaan puhelimitse, elektronisesti tai ohjelmapäivitysten tai asiakkaan vaihdettavissa olevan osan asennuksella, Palveluntoimittaja voi harkintansa mukaan joko 1) korjata Koneen määritysten mukaiseen toimintakuntoon tai 2) vaihtaa Koneen toiminnaltaan vastaavanlaiseen koneeseen.
Page 72
Vastuunrajoitus Lenovo on vastuussa Koneen katoamisesta tai vahingoittumisesta vain 1) sinä aikana, kun Kone on Palveluntoimittajan hallussa ja 2) kuljetuksen aikana, jos Lenovo vastaa kuljetuskustannuksista. Lenovo tai Palveluntoimittaja ei ole vastuussa asiakkaan palauttamassa Koneessa olevien luottamuksellisten, yksityisten tai henkilökohtaisten tietojen...
RAJOITTAMISTA JOILTAKIN OSIN, KYSEINEN RAJOITUS EI KOSKE ASIAKASTA. Sovellettava laki Asiakas ja Lenovo suostuvat siihen, että kaikkien näiden rajoitetun takuun ehtojen mukaisten, asiakkaan ja Lenovon oikeuksien ja velvoitteiden tulkinnassa ja toimeenpanossa sovelletaan keskenään ristiriitaisten lakien soveltamista koskevista periaatteista huolimatta sen maan lainsäädäntöä, jossa asiakas on hankkinut Koneen.
Page 74
KOLUMBIA Oikeuspaikka: Ensimmäisen lauseen perään lisätään seuraava teksti: Kaikki tämän rajoitetun takuun ehtoihin liittyvät oikeudenkäynnit käydään Kolumbian tasavallan oikeusistuimissa. ECUADOR Oikeuspaikka: Ensimmäisen lauseen perään lisätään seuraava teksti: Kaikki tämän rajoitetun takuun ehtoihin liittyvät oikeudenkäynnit käydään Quiton oikeusistuimissa. MEKSIKO Oikeuspaikka: Ensimmäisen lauseen perään lisätään seuraava teksti: Kaikki tämän rajoitetun takuun ehtoihin liittyvät oikeudenkäynnit käydään Mexico Cityn (Federal District) liittotuomioistuimissa.
Page 75
Takuu on rajoitettu vain sovellettavan lainsäädännön sallimassa määrin. Vastuunrajoitus:Tähän jaksoon lisätään seuraava teksti: Jos Lenovo on vastuullinen vuoden 1974 Trade Practices Act -lain tai vastaavan lain määrittämien ehtojen tai takuiden perusteella, Lenovon vastuu rajoittuu tuotteiden korjaukseen tai vaihtoon tai vastaavan tuotteen toimittamiseen.
Page 76
Lenovon tuottamus 2. korvauksiin asiakkaan osoittamista muista todellisista vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, ettei Lenovo ole täyttänyt velvollisuuksiaan, tai jotka liittyvät näihin takuuehtoihin (rajoitettu takuu), siten, että korvauksen enimmäismäärä on vaatimuksen perusteena olevan vahingon aiheuttaneesta Koneesta maksettu maksu.
Page 77
välimiesmenettelyllä Bangaloressa Intiassa paikallisten lakien mukaisesti. Molempia sopijapuolia koskeva välitystuomio on lopullinen ja sitova, eikä sopijapuolilla ole valitusoikeutta. Välitystuomio on annettava kirjallisena, ja siinä on esitettävä todetut seikat ja lain nojalla tehdyt päätökset. Välimiehiä on oltava kolme. Kummallakin kiistan osapuolella on oikeus nimittää...
Page 78
Guarantees Act -lain määrittämällä tavalla, tämän kohdan rajoitukset ovat voimassa vain, mikäli kyseinen laki ne sallii. KIINAN KANSANTASAVALTA Sovellettava laki: Seuraava teksti korvaa ensimmäisen lauseen kohdan ″sen maan lainsäädäntöä, jossa asiakas on hankkinut Koneen″: Yhdysvaltain New Yorkin osavaltion lakeja (ellei paikallinen lainsäädäntö toisin määrää).
Page 79
Slovenia, Tsekin tasavalta, Ukraina, Unkari, Valko-Venäjä tai Venäjä, Koneen takuuhuollon voi saada missä tahansa näistä maista Palveluntoimittajalta, jos Lenovo on julkistanut ja tuonut myyntiin Koneen siinä maassa, jossa takuuhuolto halutaan saada. Jos Koneen hankintamaa on jokin Lähi-idän tai Afrikan maa, Koneen takuuhuollon voi saada Koneen ostomaassa Palveluntoimittajalta, jos Lenovo on julkistanut ja tuonut myyntiin Koneen kyseisessä...
Page 80
hankkinut koneen": 1) ″Itävallan lainsäädäntöä″, jos Koneen hankintamaa on Albania, Armenia, Azerbaidzan, Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Georgia, Kazakstan, Kirgisia, Kroatia, Moldova, Puola, Romania, Serbia ja Montenegro, Slovakia, Slovenia, Tadzikistan, Turkmenistan, Ukraina, Unkari, Uzbekistan, Valko-Venäjä tai Venäjä; 2) ″Ranskan lainsäädäntöä″, jos Koneen hankintamaa on Algeria, Benin, Burkina Faso, Djibouti, Gabon, Gambia, Guinea, Guinea-Bissau, Kamerun, Kap Verde, Keski-Afrikan tasavalta, Komorit, Kongo, Kongon demokraattinen tasavalta, Libanon, Madagaskar, Mali, Marokko, Mauritania, Mauritius,...
Page 81
Välimiesten päätös on lopullinen ja kumpaakin osapuolta sitova. Siksi osapuolet luopuvat Itävallan siviiliasiain oikeudenkäyntimenettelyä koskevan lain pykälän 598 (2) mukaisesti sanotun lain pykälän 595 (1) kohdan 7 mukaisista oikeuksistaan. Lenovo voi kuitenkin aloittaa oikeudenkäynnin asennusmaan laillisessa tuomioistuimessa. Kaikki Virossa, Latviassa tai Liettuassa syntyneet, tämän rajoitetun takuun ehtoja koskevat kiistat ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyllä, joka...
Page 82
Edellä mainittu rajoitus ei koske korvauksia henkilövahingoista (mukaan lukien kuolemantapaus) eikä kiinteään ja irtaimeen omaisuuteen kohdistuneista vahingoista, joista Lenovolla on lakisääteinen vastuu. 2. 2. LENOVO, SEN TOIMITTAJAT TAI JÄLLEENMYYJÄT TAIKKA PALVELUNTOIMITTAJAT EIVÄT VASTAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA 1) TIETOJEN HÄVIÄMISESTÄ TAI VAHINGOITTUMISESTA, 2) SATUNNAISISTA TAI EPÄSUORISTA VAHINGOISTA TAI...
Page 83
Nämä rajoitetun takuun ehdot korvaavat kaikki soveltuvat lakisääteiset takuut. Takuun laajuus: Seuraava teksti korvaa tämän jakson ensimmäisen kappaleen ensimmäisen lauseen: Lenovo takaa sen, että Kone toimii oikein normaalissa käytössä ja että Kone vastaa määrityksiään. Tähän jaksoon lisätään seuraavat kappaleet: Takuuehtojen rikkomista koskevan kanteen nostoon kuluttajalla on vähintään se aika, joka on säädetty laissa.
Page 84
SAKSA Takuun laajuus: Seuraava teksti korvaa tämän jakson ensimmäisen kappaleen ensimmäisen lauseen: Lenovo takaa sen, että Kone toimii oikein normaalissa käytössä ja että Kone vastaa määrityksiään. Tähän jaksoon lisätään seuraavat kappaleet: Koneen takuuaika on vähintään kaksitoista kuukautta. Jos palveluntarjoaja ei pysty saattamaan Lenovon Konetta toimintakuntoon, asiakkaalla on oikeus pyytää...
Page 85
Takuuaikana viallisen Koneen kuljetus Lenovolle tai IBM:lle tapahtuu Lenovon kustannuksella. Vastuunrajoitus: Tähän jaksoon lisätään seuraava kappale: Tässä sopimuksessa määritetyt rajoitukset eivät ole voimassa, jos Lenovo on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai jos vahingon on aiheuttanut Lenovon törkeä tuottamus. Seuraava lause lisätään kohdan 2 loppuun: Lenovon vastuu rajoittuu olennaisten sopimusehtojen rikkomisesta aiheutuneisiin vahinkoihin, jos kyseessä...
Page 86
% summasta, jonka asiakas on maksanut Rikkomukseen suoraan liittyvästä Koneesta. Tapaukset, joista Lenovo ei vastaa Lenovo tai sen toimittaja tai jälleenmyyjä taikka Palveluntoimittaja ei vastaa missään tapauksessa, paitsi edellä kohdassa 1 mainituissa tapauksissa, seuraavista vahingoista, vaikka Lenovolle, sen toimittajalle tai jälleenmyyjälle taikka Palveluntoimittajalle on ilmoitettu tällaisen vahingon mahdollisuudesta:...
Lenovo sekä sen käyttämät toimittajat ja jälleenmyyjät ovat velvollisia yhteensä maksamaan. Tapaukset, joista Lenovo ei vastaa Lenovo tai sen toimittaja tai jälleenmyyjä taikka Palveluntoimittaja ei vastaa missään tapauksessa, paitsi edellä kohdassa 1 mainituissa tapauksissa, seuraavista vahingoista, vaikka Lenovolle, sen toimittajalle tai jälleenmyyjälle taikka Palveluntoimittajalle on ilmoitettu tällaisen vahingon mahdollisuudesta:...
Page 88
Hongkongin tai Macaon erityishallintoaluetta. Kolmen vuoden takuu osille ja yhden vuoden takuu työlle tarkoittaa, että Lenovo antaa maksutonta takuuhuoltoa seuraaville kohteille: a. osille ja työlle takuun ensimmäisen vuoden ajan; ja b. vain osille (osien vaihto) takuun toisena ja kolmantena vuonna.
Page 89
Lenovo toimittaa asiakkaan vaihdettavissa olevat osat (CRU) asiakkaalle tämän itse toteuttamaa asennusta varten. Tason 1 osat on helppo asentaa, kun taas tason 2 osien asennus edellyttää jonkin verran teknistä osaamista ja tiettyjä työkaluja. Asiakkaan vaihdettavissa olevaa osaa koskevat tiedot ja asennusohjeet toimitetaan Koneen mukana. Ne voi myös pyytää...
Page 90
1800-IBM-SERV (426 7378). Muissa maissa takuuhuollon voi tilata taulukossa mainitusta maakohtaisesta puhelinnumerosta. Maakohtaiset puhelinnumerot Puhelinnumeroita saatetaan muuttaa ennalta ilmoittamatta. Tukipalvelukeskusten ajantasaiset puhelinnumerot saa näkyviin siirtymällä WWW-osoitteeseen http://www.lenovo.com/think/support ja valitsemalla Support phone list -vaihtoehdon. Maa tai alue Puhelinnumero Afrikka Afrikka: +44 (0) 1475 555 055 Etelä-Afrikka: +27 11 3028888 ja 0800110756 Keski-Afrikka: Ota yhteys lähimpään IBM:n yhteistyökumppaniin (IBM...
Page 91
Maa tai alue Puhelinnumero Kiina (Hongkongin Kotikäytössä olevat tietokoneet: 852 2825 7799 erityishallintoalue) Yrityskäytössä olevat tietokoneet: 852 8205 0333 ThinkPad- ja WorkPad-tietokoneet: 852 2825 6580 (kanton, englanti ja putonghua) Kolumbia 1 800 912 3021 (espanja) Costa Rica 284 3911 (espanja) Kroatia 0800 0426 Kypros...
Page 92
Maa tai alue Puhelinnumero Italia 02-7031-6101 (30 päivän käyttöönottopalvelu) +39-800-820094 (Takuu- ja tukipalvelut) (italia) Japani Pöytätietokoneet: Maksuton numero: 0120-887-870 Englanninkielinen tuki: +81 46 266 4724 ThinkPad: Maksuton numero: 0120 887 874 Englanninkielinen tuki: +81 46 266 4724 Numeroissa vastaa japaninkielinen puhelinvastaaja. Jos haluat englanninkielistä...
Kaikilla laitteistoon esiasennetuilla ohjelmilla on asennusvikoja koskeva takuu vain 30 päivän ajan laitteen hankintapäivästä laskettuna. Lenovo ei vastaa tällaisissa ohjelmissa olevista tiedoista ja/tai käyttäjän asentamissa ohjelmissa tai tuotteen oston jälkeen asennetuissa ohjelmissa olevista tiedoista.
Page 94
Col. Club de Golf Atlas El Salto, Jalisco, México C.P. 45680, Puh: 01 800 367 6900. Markkinoija: Lenovo de México, Comercialización y Servicios, S. A. de C. V. Alfonso Nápoles Gándara No 3111 Parque Corporativo de Peña Blanca Delegación Álvaro Obregón México, D.F., México...
Liite D. Huomioon otettavaa Huomioon otettavaa Lenovo ei ehkä tarjoa tässä julkaisussa mainittuja koneita, ohjelmia, palveluja ja ominaisuuksia muissa maissa. Saat lisätietoja Suomessa saatavana olevista koneista, ohjelmista ja palveluista Lenovon paikalliselta edustajalta. Viittaukset Lenovon tuotteisiin, ohjelmiin tai palveluihin eivät tarkoita, että vain näitä...
Muissa käyttöympäristöissä voidaan saada erilaisia tuloksia. Lenovo pidättää itsellään oikeuden käyttää ja jakaa käyttäjiltä saamiaan tietoja parhaaksi katsomallaan tavalla, niin että siitä ei aiheudu lähettäjälle mitään velvoitteita. Tässä julkaisussa olevat viittaukset muuhun kuin Lenovon WWW-sivustoihin eivät ole osoitus siitä, että...
Häiriön aiheuttavan laitteen verkkojohdon kytkentä eri pistorasiaan kuin vastaanottimen. Lisäohjeita saa valtuutetuilta jälleenmyyjiltä ja huoltoedustajilta. Lenovo ei ole vastuussa mistään radio- tai televisioliikenteen häiriöistä, jotka aiheutuvat muiden kuin suositeltujen kaapelien tai liittimien käytöstä tai laitteeseen tehdyistä luvattomista muutoksista. Luvattomat laitteeseen tehdyt muutokset saattavat mitätöidä...
Lausuma Euroopan unionin direktiivin 89/336/ETY mukaisuudesta Tämä tuote on yhdenmukainen EU:n direktiivin 89/336/ETY suojausvaatimusten kanssa, jotka vastaavat jäsenmaiden säätämiä lakeja sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta. Lenovo ei voi ottaa vastuuta suojauksen säilymisestä, mikäli laitteeseen tehdään muutoksia tai lisätään kortteja (osia), joita IBM ei ole suositellut.
Handling a disused ThinkPad battery pack Your ThinkPad computer has a lithium ion battery pack or a nickel metal hydride battery pack If you are a company ThinkPad computer user and need to dispose of a battery pack, contact the proper person in ThinkPad sales, service, or marketing, and follow that person’s instructions.
Page 102
Asiakastuki: Ohjelmiston ensimmäisessä asennuksessa mahdollisesti tarvitsemasi tiedot ja puhelinnumerot ovat tukisivustossa, osoitteessa http://www.pc.lenovo.com/think/support. Voit ostaa teknistä tukea ensimmäisen asennuksen jälkeenkin osoitteesta http://www.lotus.com/passport. Kansainvälinen lisenssisopimus ohjelmien käytöstä (IBM International Program License Agreement, IPLA): Tämän tarjouksen perusteella lisensoitavaan ohjelmistoon ei sisälly ohjelmistopäivityksiä tai teknistä tukea.
Singapore 469000 Faksinumero: +65 6448 5830 Tilaukseen liittyvät kyselyt voi lähettää sähköpostiosoitteeseen Smartsuiteapac@modusmedia.com Tavaramerkit Seuraavat nimet ovat Lenovon tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa: Lenovo ThinkPad PS/2 Rapid Restore Rescue and Recovery ThinkPad TrackPoint Seuraavat nimet ovat International Business Machines Corporationin tavaramerkkejä...
Page 104
Microsoft, Windows ja Windows NT ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Intel, Pentium ja Intel SpeedStep ovat Intel Corporationin tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Muut yritysten, tuotteiden tai palvelujen nimet voivat olla muiden yritysten tavaramerkkejä. ThinkPad G40 Series Käyttö ja vianmääritys...